Matkustamisesta ylipäätään

Olen sen ikäinen että olen luonnollisestikin elänyt ajan jolloin ei ollut matkapuhelimia, tietokoneita eikä langattomia verkkoja, ei pankkikortteja eikä yhteistä valuuttaa. Kyllä silloinkin matkustettiin eikä se sujunut ollenkaan hullummin. Toisaalta ei voinut edes kuvitella miten se muutenkaan voisi sujua. Käveltiin matkatoimistoon juttelemaan virkailijan kanssa ja varattiin matka. Vaihdettiin valuuttaa, mentiin minne nyt ikinä mentiinkään (lähinnä seuramatkoille Eurooppaan, muu tuntui olevan vain seikkailijoille ja uhmapäille), syötiin ruokia joita ei ollut ennen edes nähty ja lähetettiin postikortti kotiin. Matkan jälkeen vietiin filmirulla kehitykseen, viikon päästä haettiin kuvat. Kuukauden kuluttua saatettiin kokoontua yhteen matkaporukan kanssa, heijastaa seinälle jonkun ottamat diat ja kohottaa matkakohteesta ostetusta pullosta tehdyt drinkit.

Tavallaan kaipaan sitä. Ainakin se oli hienoa että matkustaminen tuntui erityiseltä.

Olen tehnyt kaikki Japanin -matkaamme koskevat järjestelyt itse. En mainitse tätä siksi että se nykypäivänä olisi mikään uroteko. Haluan vain kiinnittää huomionne siihen miten maailma todellakin on pienentynyt, tietyllä tapaa ”kaikkien käsillä”, avoin, kummallisen ”tuttu” niiltäkin osin kuin se edelleen on meille täysin vieras. Koulu opettaa, tiedotusvälineet kertovat, ihmiset matkustavat enemmän kuin koskaan ennen, jakavat näkemäänsä. Hotellivertailut netissä, sohvasurffaus, asunnonvaihdot, loma-asunnon vuokraaminen yksityiseltä – kaikki tämä on paitsi mahdollista myös yleistä. Matkailu on arkipäiväistynyt. Myös seikkailumatkat, sellaiset joita ennen pidettiin lähinnä tutkimusmatkoihin verrattavina. Alkaa olla vaikea keksiä kohdetta joka olisi täysin uusi, jossa joku tutun tuttu ei olisi jo käynyt, enkä nyt pidä ihanteena että nimenomaan tällainen kohde olisi löydyttävä. Minulla on paljon nähtävää joka tapauksessa. En ole käynyt edes Kanarian saarilla tai Teneriffalla, en Euroopan ulkopuolella ensinkään.

Tämä kaikki huomioonottaen olen onnellinen siitä että koen näin suurta innostusta ja aivan lapsellista uteliaisuutta Japania kohtaan. Monet ovat siellä(kin) käyneet jo moneen kertaan, joillekin se on aivan arkinen työmatkakohde kerran kahdessa kuussa. Olen varannut lennot jo tammikuussa, majoitukset huhtikuussa ja koko tämän ajan siitä asti olen tutustunut kohteeseen lukien, katsoen, kuunnellen. Niille joissa tämä mahdollisesti herättää hilpeyttä haluan sanoa: olet ehkä nähnyt ”kaiken”, mutta mitä muistat, mitä opit itsestäsi? Nykyaikana tulee joskus tunne että olisi jotenkin naivia olla innostunut ja tietämätön.

Matkailun käytännön puoleen palatakseni: Olen monessa asiassa vanhaan ja entiseen kallellani mutta jos paperikartat ja lukuisat matkaopaskirjat voi (ainakin osittain) korvata jotenkin…kiitos teknologia, kaikki nykyajan mahdollisuuden käyttöön! Olen ladannut tabletin täyteen Japani -sovelluksia (innoissani mm. karttojen ja oppaiden off-line -toimintakyvystä). Laukussa jota kannan retkillämme tulee joka tapauksessa olemaan kamera ja kolme objektiivia, sateenvarjo, juomapullo, muistikirja (sen on oltava paperia!), rahat ja muut kortit ja vehkeet. Jokainen gramma vähemmän on plussaa. Rutistuneen ja repeilleen kartan kääntely kadunkulmissa saa minun puolestani jäädä muille jos perille löytää muillakin keinoilla. Minulla alkaa sitä paitsi olla todellisia ongelmia nähdä kärpäsenpaskan kokoisia pisteitä ja kirjaimia. Tabletin näytöllä kartta kasvaa sormenpään kosketuksella.

Minulla on siis ladattuna lukuisia karttoja, puhuva sanakirja, Tokion metro- ja junakartta hakuineen, asemien pohjapiirustuksia, tietoa nähtävyyksistä ja paljon muuta. Mutta koska en luota mihinkään täysin, mukana on myös pieni vihko, jossa tärkeimmät asiat paperilla.

Olen saattanut juuri luoda kuvan itsestäni matkailijana joka pelaa varman päälle, haluaa tietää kaiken etukäteen, tutkii ja varmistelee…ja se onkin  totta, osittain. Uskon nimittäin että suunnittelusta ja ”varotoimista” huolimatta eksymme (vahingossa tai tahallamme), että eteen tulee tilanteita joihin emme ole varautuneet, joita emme ymmärrä ja joista pitää vain jollakin tavalla selviytyä. Minulla ei ole tuntiohjelmaa, ei edes päiväohjelmaa ja kaiken suhteen olen joustava. En silti välitä lähteä Japaniin vain haahuilemaan ja odottamaan että kohtalo järjestää käytännön asiat ja heittää vielä nähtävyydet eteen kaupan päälle.

Advertisement