Matkamme jälkeen tiedän varmasti senkin miten juuri minä reagoin aikaeroon. Belgian ja Japanin välillä on 7 tunnin ero. Kun nyt kirjoitan tätä puoli kuudelta illalla, on Japanissa kello jo puoli yksi yöllä. Kun laskeudumme Naritaan on kello Tokiossa hiukan yli seitsemän aamulla. Päässäni se on silloin 7 tuntia vähemmän. Toivon että aivokapasiteettini riittää ”keskiyöllä” ainakin seuraaviin toimintoihin:
– löytämään tien Keisei Skyliner -junan lähtöpaikalle (olemme valinneet sen lukuisista vaihtoehdoista, sillä se vie meidät hienosti parin minuutin päähän hotellistamme)
– tajuamaan nousta oikeassa paikassa pois junasta (edellyttäen että olemme ylipäätään oikeassa junassa)
– löytämään hotelli (Sen pitäisi olla helppoa. Surffauksenkin kuulemma pitäisi olla ja vuorikiipeilyn.)
Jos hotellissa noudatetaan ilmoitettuja sääntöjä niin emme saa huonetta ennen kuin klo 14. Jos näin on, pitänee notkua ja nuokkua jossakin. Ehkä näytämme säälittäviltä ja saamme huoneen välittömästi.
No niin. Väsymystä siis luultavasti tiedossa. Mahtaako auttaa jos on luonnostaan aamuherääjä ja ylipäätään sekunnissa hereillä -tyyppi? Entä miten paljon mahtaa haitata että on myös tyyppi joka ei juuri koskaan ole onnistunut nukahtamaan lentokoneessa ja joka havahtuu hyttysen huokaisuun? Onko lentomatkaa tuskaa kun kaikki muut nukkuvat ja minä pälyilen kelloa? Meneekö ensimmäinen päivä kohteessa pilalle aikaerokooman vuoksi? Entä ensimmäinen oikea yö? Kieriskelenkö hotellin hikisissä lakanoissa kunnes ne kiristyvät umpisolmuksi ympärilleni? (Tänään kuvaan kuuluu viereisessä sängyssä hymyillen nukkuva poikani O.)
Matka Japaniin 
Hyvin se menee. Takas tullessa et toivo lennon olevan yhtään lyhyempi, sillä sinulla ei ole kiire pois matkaltasi, ja tiedät jo olevan matkalla kotiisi, missä on loput rakkaasi. Ja mitä aikaeroon tulee, se on hyvä selite monelle. Miksi aluksi on vähän pihalla oleva olo, ja kotiin palattua lupa olla tööt monta päivää. Todellisuudessa olisi pihalla, vaikka Japani olisi samalla aikavyöhykkseellä ja tööt silkasta arkeenpaluusta.
Olen minä kyllä joskus Siperian yllä pohtinut, mitä kävisi, jos alkaisin vain huutaa ja kiukutella, kuten joku pieni lapsi koneessa. Etten jaksaa yhtään. enää. heti. perille!
Ja junat ja hotellit ja kaikki löytyy ja järjestyy. Kokenut ja kuullut uskomattomista tilanteista Japaninmatkoilla, joista on selvitty, löydetty sinne minne on etsitty tai vähintäänkin siitä avuliaisuudesta jota japanilaiset on osoittaneet, on tullut niin makea olo, että se on korvannut jotain, mitä on menetetty…
TykkääTykkää