Pää on niin täynnä ajatuksia etten tiedä oikein mitä sanoa ensin. Ehkä sen, että nukuin oikein hyvin tatamilla. Futon sopii minulle hienosti, selkäni voi parhaiten suht kovalla alustalla. Uni oli muutenkin syvää, vaikka pelkäsin että heräilen ääniin. Ikkunat ja ovet eivät nimittäin anna minkäänlaista eristystä. Hämmästyttävää sekin etten pelännyt mitään, vaikka meidän ulko-ovestamme pääsisi sisään luultavasti vain nojaamalla sitä vasten. (Se on tuossa kuvassa.) Se on liukuovi ja on siinä jonkinmoinen lukko, mutta tuskin vahvempi kuin päiväkirjassa joka minulla oli lapsena. Takaovesta pääsisi varmasti vielä helpommin, ikkunoista puhumattakaan. Mutta kuten sanoin, ei se tullut vakavasti otettavana mahdollisuutena mieleen. Kuten muutenkaan matkan aikana ei hetkeäkään ole ollut olo että pitäisi pelätä turvallisuutensa puolesta millään tavalla. Enkä usko että olisi kyse vain naiviudestani.

Eilisiltana kävelimme Gionin hämäriä, kapeita katuja, kävimme Yasaka Shrinellä joka oli valaistu. Minulla ei ole vielä näyttää sitä teille, mutta vannon että se on maaginen paikka. Tekee mieli heittäytyä shintolaiseksi ja käydä kolisuttamassa kelloja (eivät ne ole oikein kelloja, en osaa sanoa mitä mutta köyttä kiskotaan ja heilutetaan ja saadaan mölyä aikaan….oi voi, tahtomattani nyt latistan uskonnollisen rituaalin.) Alueella on useita rakennuksia ja portteja ja patsaita ja kaunista kaikkialla. En käsitä että sitä on alettu rakentaa jo vuonna 656.

Pesukone on pyörinyt loppuun, olen jo tehnyt munakasta japanilaisella suorakaidepannulla joka onkin hiivatin kätevä. Tänään on tihkuinen päivä, noin 18 astetta kuitenkin. Yritän saada O:n jalkeille (teinit on aina väsyneitä vaikka hän on kyllä tällä matkalla ylittänyt itsensä tuhannesti.) Ajattelin että täksi päiväksi sopisi ohjelmaan Ginkaku-ji. Sitä kutsutaan myös Hopeapaviljongiksi, vaikkei siellä kuulemma ole hopeaa missään. Mutta anna kun arvaan: siellä on ehkä hopeinen valo tai jotakin sellaista. Sieltä voimme kävellä Filosofin polkua kahden temppelin luo. Tai kolmen tai neljän. Eivät ne käymällä lopu. Ylipäätään tällä matkalla opittua: ei voi saada kuin pienen murto-osan kaikesta. Kannattaa siis keskittyä ottamaan se vastaan sen sijaan että huokailisi sitä mitä ei näe tai koe.

Advertisement