En malta nukkua. Ei tämä ole unettomuutta, tämä on innostusta. Onhan se eri asia lähteä aamulla ruuhkabussilla (heh, matkamme myötä ruuhkakin saa uudet mittasuhteet, kotona ei olekaan ruuhkaa vaikka niin olin luullut) töihin kuin tutustumaan maailmaan jonka näkee ensimmäisen kerran. Siksi varmaan pienet lapset heräävät kukonlaulunaikaan, hyväntuulisina, valmiina heti kaikkialle.
Tajusin että ikkunastamme näkyy puolet Tokyo Metropolitan Government Buildingista. Niskat olivat nyrjähtää kun eilen kävelimme sen ohitse. Huomasimme että sen kaikissa kulmissa vilkkuvat punaiset valot, kuten kaikissa muissakin korkeissa rakennuksissa. Tänään nousemme aamulla ensimmäiseksi sen korkeimmalle tasanteelle, 202 metriä, ja näemme toivottavasti Fujin. Pitäisi onnistua, on aurinkoinen päivä, tämäkin. Eilen näimme Fujin junan ikkunasta, mutta luuletteko että se riittäisi?
No niin siis, nyt olemme Lost in Translation -elokuvan maisemissa. Pitäisiköhän ostaa Suntory -viskiä? Shinjukun aseman sanotaan olevan maailman vilkkain. Eri lähteiden mukaan siellä pyötii päivittäin noin 2 miljoonaa ihmistä. Uloskäyntejä on useita, en ihmettele enää miksi netti on täynnä karttoja ja opastusvideoita auttamaan ulos, sisää, oikeaan paikkaan. Väärän exitin valinta saattaa johtaa monen kilometrin päähän aiotusta paikasta.
Shibya on lähellä, siellä on SE kuuluisa kadunristeys. Halauamme päästä katsomaan miten muurahaisihmiset joka suunnasta ylittävät kadut. Ajattelimme Harajukuaa myös. Eilisiltana kävimme vielä yhden kerran Akihabarassa vaikka aivan toisella puolella kaupunkia onkin. O halusi palata hakemaan yhdrn hänelle tärkeän ostoksen, joka oli jäänyt hautumaan harkinnan asteelle kun lähdimme Kyotoon. Palasimme siis, onneksi löysimme Electric Townista tämän pikkuruisen liikkeen, kadulta lähes pystysuoria portaita kahdeksanteen kerrokseen, tiskin takana sama mies jolla nypityt, violetit kulmakarvat, loistavan kohtelias palvelu kuten ihan kaikkialla, haluttu löytyi, takaisin kaupungin toiselle puolelle.
Matka Japaniin 
Tuo oli varmasti hyvä, että haitte tärkeän asian, vaikka toiselta puolelta kaupunkia. Tuollaiset on. Kun koko Japania ei voi tuoda kotiin, jonkun tärkeän asian tuominen voi auttaa.
En pitänyt Lost in translation elokuvasta niin paljon, kuin olisin halunnut. Siinä pyörittiin oikeissa maisemissa, mutta koin, että heillä oli Japani väsy (ehkä syystä) eikä Japani nautinto. Pitää ehkä joskus katsoa uudestaan…
Nukut sitten kotona. Ihanaa, että nautit, nautitte.
TykkääTykkää
Pojan intohimo on anime ja täällä on ymmärrettävästi asioita joita ei kotoa saa. Haimme sellaisen figuurin, minun silmääni se on keijukainen, mutten toki ole asiantuntija;)
En tiennyt Japanista mitään kun näin Lost in Translation. Niinpä se minulle kuvasi ihmisiä jotka ovat todellakin lost uudessa kulttuurissa. Nyt kun olen saanut nähdä tästä maasta hiukan halauuan katsoa sen uudestaan, ihan vaan mähdäkseni miltä tällä kerralla tuntuu. Eilisen jälkeen (Harajuku, Shibuya, Shinjuku, loputtomasti ihmisiä, uloskäyntejä, sisäänkäyntejä, ääniä, valoja ja sitä kaikkea…minulla oli sellainen tietynlainen suojautumisen tarve. Hetken aikaa ymmärsin elokuvan ihmisiä, kun he istuivat huoneessa tv:tä renkaten. Mutta Japani-väsyä ei ole tullut!
TykkääTykkää