Yritän päästä asiaan

Olen aloittanut useaan kertaan tätä kirjoitusta. Olen koonnut kuvia jotka mielestäni sopivat yhteen, olen miettinyt kertoako yksityiskohtaisesti jokaisesta paikasta missä kävimme, sitten huomannut sen liki mahdottomaksi. Olen miettinyt erilaisia kokonaisuuksia ja otsikoita, ”Perinteet ja moderni kohtaavat” (totta mutta tylsästi sanottu), ”Tokio I” jota seuraisi ”Tokio II” (mutta haluaisin selittää enemmän!), ”Siistiä ja kaunista” (totta tämäkin mutta plääh!).

Huomaan koko ajan sen minkä olen tainnut jo sanoakin mutta toisin sanoin: Tokio ei tunnu taipuvan sanoiksi, ei liioin Kioto (ei varsinkaan Kioto, huomaan senkin) ja yrittää kertoa ”totuuksia” Japanista tuntuu samaan aikaan sekä turhauttavalta että ylivoimaiselta.

Sitten tajuan: minun ei tarvitse olla tyhjentävä tai aukoton, minun ei tarvitse kertoa kaikkien paikkojen nimiä tai miten niihin pääsee. Minä voin laukoa mitä hyvänsä ja se kaikki on totta sillä minä olen kokenut niin. Ja jokainen kuva on vain raapaisu, pieni kurkistus.

Ensimmäisenä päivänä kävimme Sensoji  -temppelissä Asakusassa. Ensimmäinen buddhalainen temppeli missä milloinkaan olen käynyt, valmistunut jo vuonna 645! Otimme omikujit, sanottakoon noita ennustuksiksi. Pientä rahasummaa vastaan saa ravistaa rasiaa jossa on bambutikkuja, joista jokaiseen on kirjoitettu nnumero. Otetaan rasiasta putoavat tikku, katsotaan sen numero ja etsitään vastaava numero laatikostosta ja otetaan oma omikuji. Sain parhaan mahdollisen! Katsokaa nyt, tuokin että ”While you are riding on horse back, in high spirits, everybody will praise you”. O sai myös melko mukavan tekstin ja taittelimme omamme tarkasti talteen.

Ne jotka saavat epätyydyttävän ennustuksen sitovat sen puuhun tai tällaiseen varta vasten laitettuun telineeseen ja jättävät huonot asiat jälkeensä.

Tuolloin ensimmäisenä päivänä en vielä tiennyt että tulen haistamaan suitsukkeiden savua vielä monesti, sytyttämään itsekin sellaisia, kaipaamaan niiden tuoksua vaatteissa. Kolikoiden kilahdus kun ne heitetään ja toivotaan onnea ja kuka mitäkin, kaksi kertaa käsien taputus yhteen. Kuulen ja näen sen vieläkin, minä joka en usko oikein mihinkään ja samalla kaikkeen huomasin herkistyväni näissä  pyhissä paikoissa. Kauneudesta?

(Enkä minä ole tiennyt että minulla on 15 -vuotias poika joka tykkää luuhata temppeleissä. Joka sanoo ”äiti, tehdään tänään jotakin rauhallista” ja ehdottaa temppeleitä.)