Akihabara oli pojalleni yksi tärkein asia saada kokeaTokiossa. Akihabaran asemalta uloskäynti ”Electric town” ja kyllä, se oli kiehtovaa, pimeällä etenkin. O oli ottanut etukäteen selville muutamia liikkeitä (mistä ihmeestä, ne olivat monet aivan pikkuruisia) joissa halusi ehdottomasti käydä. Etsimme ja löysimme, kuljimme noihin kummallisiin luoliin kapeita portaita joiden päässä ei voinut kuvitella olevan yhtään mitään. Vaan sielläpä oli kuulemma anime -taivas! Filmejä, kirjoja, figuureita ja muuta mitä ei kotoa löydä ollenkaan tai sitten kovaan hintaan. Ja tiskin takana vaikkapa mies joka oli värjännyt viivoiksi nypityt kulmakarvat violetiksi.
Akihabara on tietokoneita, viimeisintä elektroniikkaa, mangaa, animea, automaatteja, maid café:ita, peliluolia, tarjouksia, supertarjouksia, neonvaloja, musiikkia, lappuja kouraan, sisäänvetäjiä, uusia elokuvia, cosplay -vaatteita ja tarvikkeita, figuureja, leluja, laitteita joita et ole tiennyt olevan olemassakaan. Ja joista suurinta osaa ei tietysti kukaan tarvitse, mutta jotka ovat hassuja, kiinnostavia, saavat nauramaan.
Ai juu ja nyt muistan sen yhden kahdeksankerroksisen kirjakaupan, jossa kävimme kolmeenkin kertaan eri päivinä. Ylimmässä kerroksessa otimme automaatista juomat, istuimme rauhallisessa oleskelutilassa jonka suurista lasi-ikkunoista saattoi katsoa miten Tokio alkoi hämärtyä (se tapahtui n. klo 17). Sitten kapeita rullaportaita alas, kerros kerrallaan. Kaikkea jännää, yksi kerros esimerkiksi omistettu junaintoilijoille. Kirjoja, filmejä, kaiken maailman tuotteita juniin liittyen.
Pidin Tokion tästäkin puolesta. Kiehtovaa, minulle aivan uusi maailma. Sanoin O:lle että huomaan intosi, nyt saat hankkia mitä mielit kotiinviemisiksi. Silmät paloivat, mutta hän oli hyvin maltillinen, hän on aina maltillinen. Osti vain kaikista ihaninta ja pienten anime -puljujen tuotoksia joista tuntui tietävän kaiken. Ojensi rahan kaksin käsin myyjälle, otti vaihtorahat ja sanoi dōmo arigatō gozaimashita, oikein kiitosten kiitos. Ja kumarsi.
Matka Japaniin 