En tiedä oikeastaan mitä minulle tapahtui näissä ensimmäisten kuvien maisemissa. Kurkkua kuristi, silmät täyttyivät kyynelistä ja tarvittiin nenäliinaa. Olisiko se ollut yhdistelmä Pyhäinpäivä – häikäisevä kauneus – se tosiasia ettei minulla ole enää isää. Tai onhan minulla. Minusta tuntui että hän oli juuri silloin siellä missä minäkin.
En tiedä. Sanon mitä tahansa se ei ole sitä mitä oikeasti oli. Joko olen huono kertoja tai sitten Japani ylitti ymmärrykseni. Pääni raksutti siellä koko ajan, rekisteröi tunnelmia, värejä, tuoksuja. Olen toistanut monta kertaa että pakahduin ihan monesta asiasta, mutta niin se vain oli. Matka oli syvästi henkilökohtainen kokemus vaikka olen siitä näinkin julkisesti yrittänyt kirjoittaa.
It is important to be modest and moderate.
Yritän muistaa tämän.
Matka Japaniin 