Jos minun pitäisi sanoa vain yksi lause Japanista niin sanoisin: joko vihaat sitä tai rakastat.(Jos vihaat, en pysty ymmärtämään sinua.)
Yritän ihan varovasti sanoa jotakin Japanista.
Ensimmäisen matkani perusteella tiesin että paluu tuntuu vaikealta eikä haikeus anna armoa. Muistin senkin, että vie aikansa tottua omaan arkeensa ja nähdä omat kulmakunnat kauniina.
Toinen matka oli pidempi, jollakin tavalla ”syvempi” – ja paluu vielä edellistä kertaa vaikeampi.
Taidan ottaa asiat turhan monimutkaisesti. Koko ajan ihmiset matkustavat tuosta vain minne vain, ovat aikansa siellä missä sattuvat olemaan, palaavat ja sanovat että joo, siellä oli kyllä tosi ihanaa, näyttävät ehkä valokuvia tuttavilleen ja kertovat tapahtumista ja näkemistään asioista.
Minun ei tavallaan tekisi mieli kertoa kenellekään mitään. Haluaisin omia koko homman itselleni. Sitten taas pakahdun halusta jakaa kokemaani kaikille jotka haluavat kuulla ja niillekin joita ei voisi vähempää kiinnostaa.
Olemme matkalla koko perhe, silti olen tavallaan yksin. Siinä ei ole mitään traagista. Olen vain kovasti pääni sisällä, kirjoitan, huomioin, liikun aamuvarhaisella kun muut ovat vielä sängyssä, haluan nähdä kaiken, haistaa maistaa kuulla kaiken. Luen asioista, otan selvää taustoista ja historiasta, etsin tietoa näkemästäni. Joka ikinen kolhiintunut ovenpieli on minusta pakahduttavan kaunis, jokainen kulunut lattia paljon enmmän kuin puusta tehty taso jonka päälle rakennetaan, jolla kävellään. Olen lievästi sanottuna aika hullaantunut.
Valokuvaaminen ei tällä reissulla kiinnosta samalla tavalla kuin ensimmäisellä kerralla. Tai kyllä, kiinnostaa kyllä, mutta huomaan että keskityn yhä enemmän pieneen ja tutistikuvat (”tässsä on temppeli X”) jäävät ottamatta. J pitää kameraa suurimman osan, hän on selvästi myös hullaantunut Japanista, pelkäsin etukäteen mitä teen ellei hän tykkää.
Matka Japaniin 
Hei kiitos tosi paljon, hienoa, että jaat kokemuksen ja ajatuksiasi! Olen täällä ihan hiljaisena, Japani-kaipuisena (en ole käynyt, vasta viime vuosina on alkanut kiehtomaan) ja otan kiitollisena vastaan kaiken minkä päätät näyttää.
Ymmärrän vaikean paluun, haikeuden. Niin käy täällä aina kun on palattava.
TykkääTykkää
Satu: olen iloinen jos tykkäät lukea. HArmittaa kyllä etten oikein osaa kertoa kuten haluaisin. Jotenkin kai liian rakas aihe. (Ja hiivatin tekniset ongelmat vaivaa edelleen. Ei melkein tee mieli enää avata tietokonetta!)
TykkääTykkää
Kaunista ja viisasta purkua sinulla. Nyökyttelen täällä, vaikken ole Japanissa käynyt.
Mutta suvussani on kolme syvästi Japaniin hurahtanutta- ovat kukin oleskelleet maassa jo vuosia eri otteisiin ja puhuvat kieltä- heitä olen kuunnellut paljon, joten käsitän jotain siitä miksi nimenomaan Japani lumoaa.
Ja nämä pohdintasi pätevät yhtä hyvin kunkin omaan tärkeään kohteeseen- että jokin paikka on ylipäätään enemmän kuin matkakohde vaan pikemminkin henkinen koti.
Minun mieheni hurmaantui Japanista. Mitenkähän minun kävisi? Tuskin vihaisin, silti on vaikea kuvitella että rakastuisin. Pitää kokeilla.
Tuon ensimmäisen kuvan taideteos puhuttelee minuakin kovin. Se oli pitkään eräässä kodissa postikorttina seinälläni- mihin lie joutunut.
TykkääTykkää
Liivia: kiitos. Itsestä tuntuu hiukan sekopäiseltä. Kirjoitin matkan aikana kauheasti kaikenlalisia huomioita. Yritän niitä ujuttaa tänne sekaan, koska ovat minusta sillain tuoreeltaan rustattuina tosia. Ainakin minulle.
Myönnän että Japani pääsi tavallaan yllättämään minut. Ensimmäinen matkahan tehtiin koska esikoiseni niin kovin jo pitkään oli toivonut. En arvannut miten kovin ja mistä kaikesta tulisin pitämään.
Taideteos on ihana. Se on Tokion kansallismuseossa. Seisoin sen edessä kauan ihan jo sävyjen vuoksi.
TykkääTykkää