Matkamme Japaniin alkoi jo tammikuussa. Silloin ostimme liput, aloimme suunnitella ja haaveilla. Sitä jatkui lähtöön asti, kutsukaamme sitä suunnitteluvaiheeksi.
Sitten on tämä matkavaihe, nämä kaksi ihanaa viikkoa täällä.
Huomenna palaamme takaisin. Siitä alkaa nähdäkseni matkamme pisin vaihe, kutsun sitä sulatteluvaiheeksi. Se voi kestää vaikka loppuikämme.
Tiedän että kaikki eivät voi ymmärtää miten yhtä matkaa suunnitellaan melkein vuosi ja sitten märehditään loputtomiin kotiin palattuakin. Anteeksi melodramaattisuuteni, mutta tämä on koskettanut minua ihmeellisen syvästi, olen jossakin määrin hämmästynyt siitä itsekin. En osaa ainakaan vielä täysin antaa nimeä sille mitä täällä on tapahtunut. En yritä mystifioida, ehkä tämä on taas sitä että mennään kauas katsomaan lähelle.
En ole koskaan ennen ollut kahta viikkoa yksin esikoiseni kanssa. Tai siis kaksin, niinhän me olemme. Olen täällä oppinut hänestä ja häneltä yhtä sun toista. Näitä asioita ei lue matkaoppaissa koska näillä ei ole kohteen kanssa mitään tekemistä.
Tänään on siis viimeine päivämme Tokiossa. Kun illalla enne nukkumaanmenoa katsoin hotellin ikkunasta näkyvää toimistorakennusta näin naisen tietokoneensa ääressä. Kun katson nyt, hän on taas siellä. Toivottavasti ei edelleen. Kadulla pusketaan jo salkkujen, matkalaukkujen, lastenrattaiden kanssa. Naapurihuoneen nainen on kälättänyt viidestä asti. Silloin iskin nyrkillä kahdesti seinää, se auttoi hetkeksi. Nyt en viitsi enää. Hänellä on selvästi paljon asiaa. Kohta kolme tuntia lähes tauotonta puhetta.
Matka Japaniin 
Haluaisin sanoa, että ymmärrän. Mutten silti ehkä tekisi oikeutta tunteellesi.
Senkin haluaisin sanoa, että tiesin, mutta sekin kuulostaisi ehkä tylsältä, tylyltä ja väärältä.
Sanompa kuitenkin, että ajattelen tänään(kin) sinua ja poikaasi. Sulatteluitanne. Toivon pelkkää hyvää, olette sen kaiken ansainneet.
TykkääTykkää
Voi minäkin ymmärrän! Minä tosiaan ymmärrän!
Enkä oikein kestä että lähdette ”jo”, täälläkin puolella aika meni äkkiä. Mutta toivon saavani lisää matkatuliaisia sulatteluvaiheessa.
Minustakin oli hurjan mielenkiintoista olla tyttöni kanssa kuukausi kaksin Pariisissa. Vaikka olen kotonakin hänen kanssaan paljon kaksin, se oli aivan toista. Opin myös hänestä enemmän.
Ja se sulatteluvaihe tosiaan kestää…matkan jälkeen olin jossain tyhjiössä, en pystynyt pitkään aikaan edes sulatella, oli niin vaikea luopua siitä toisesta arjesta. Mutta nyt, kun matkasta on kulunut jo reippaasti yli puoli vuotta, huomaan sen olevan ihanalla, voimauttavalla tavalla ajatuksissa. Muistan paljon yksityiskohtia ja tunnelmia, jotka kaikki katosivat pian matkan jälkeen mielestä.
Anteeksi näin omakohtainen kommentti.
TykkääTykkää
Voi minäkin harmittelen, että nyt jo lähdette. Olen joka ilta töistä tultuani tullut tänne nauttimaan, ihan hiljaa, en oikein ole osannut sanoakaan mitään, koska Japani tuntuu niin toiselta, mutta miten kiehtova se onkaan ja inspiroiva. On ollut ilo kun olet välittänyt näitä palasia ja tunnelmia ja nyt tietysti jo ilolla odotan, mitä kerrot lisää. Kiitos!
TykkääTykkää
On ollut hyvin mielenkiintoista seurata matkaanne. Siellä kaikki niin erilaista. Ja tuon pitkällisen matkan suunnittelun ja jälkisulattelun ymmärrän oikein hyvin. Itse olen juuri sellainen. Kun olen jonkun ajan kuluttua lähdössä matkalle niin kaivan esiin kirjat ja muistiinpanoni ja alan kuvitella elämää siellä mihin menen. Kun palaan niin olen kuin muissa maailmoissa vielä pitkään. En voi vain mennä ja tulla vaan minun pitää jotenkin eläytyä kaikkeen ennen ja jälkeen. Se on nauttimista ja siitä saa energiaa ja ideoita arkeen. Kiva lukea kaikkea kokemaanne sitten matkan jälkeen ja vaikka kuinka kauan.
TykkääTykkää