Ihmettelen oikeastaan vieläkin miten jaksoimme vielä tutustua Kiyomizu-dera -temppeliin sinä yhtenä lauantaina, kun olimme jo aamusta asti kulkeneet toisissa temppeleissä ja muuallakin.
Vaan meitä vei sellainen ”me olemme nyt täällä, aivan naapurissa on vaikka mitä, miten muka voisimme istua kotona?” eikä Kiyomizu-deraan kävellyt majapaikastamme kuin kymmenen minuuttia. (Talo oli kyllä hyvän pirun hyvällä paikalla monessa mielessä. Toisaalta Kiotossa kyllä kaikki vaikutti olevan ihan kulman takana, Tokioon verrattuna.)
Ja niin mentiin taas, kuljettiin kymmenien ja satojen ja tuhansien kimonojen perässä, tuntui että lauantaina niitä oli huikean paljon enemmän kuin muina päivinä. Niin kauniita kankaita!
Minua huimaa kun ajattelen että paikka on perustettu vuonna 778 ja että päärakennus on tehty puusta täysin ilman nauloja. Ja muutenkin huimasi, ihan kaikki. Esimerkiksi kimonotiheys ja kaunis valo.
Aurinko alkoi laskea viiden, puoli kuuden aikoihin. Kuljimme kotiin. Poika jäi sinne, saattoi nukahtaa heti. Minä lähdin vieläkin ulos, en tiedä kenen jaloilla. Menin vielä yhden temppelin alueelle, kaikki oli hienossa iltavalaistuksessa. Kuin huumetta: pakko mennä vaikka tuntuu ettei jalat kanna enää.
Kun palasin, poika heräsi mutta vannoi vain pitäneensä silmiä kiinni. Teetä, juttelua, maailman valkoisinta paahtoleipää, tatamille, krooh pyyh….ZZZZ
Matka Japaniin 
Ihanaa, alin kuva ja muutkin.
Maailman valkoisin paahtoleipä on maailman parhainta, olkoonkin ehkä epäterveellisintäkin.
Olen ihmetellyt, kuinka jotukut elintarvikkeet olivat vuonna 2014 tismalleen samanlaisissa pakkauksissa, kuin vuonna 1992. Lempi paahtoleipäni esimerkiksi.
Yllätys, poikanikin tykkäsivät paahtoleivästä. Meillä ei ollut omatoimimatkallamme ruokahuolia, kun saatettiin syödä, mitä mieli teki. Paahtoleipää esimerkiksi.
TykkääTykkää
En ikinÄ unohda miltä tuoksui tuona hyvin lämpimänä iltana kun kävelimme hämärässä kotiin.
Minen välitä ruikun vertaa onko terveellistä vai ei, se lumenvalkoinen leipä oli ihanaa kun laitoimme niitä kaamean paksuja viipaleita grilliin:) Siitä tuli hyvä tuoksu ja leipään kaunis paahto päälle. Mun poika ei ole koskaan tykännyt tai oikein edes halunnut maistaa tuollaisia paahtoleipiä mutta ihastui iahn kauheasti näihin. Monta pakettia meni Kiotossa (ja Tokiossakin oli hotelliaamiaisella)
TykkääTykkää
Jee, ihan mahtavaa fanittaa paahtoleipääkin. Olen tuossa samassa kerhossa. Meillä oli sellainen kaksikerroksinen paahdin/minigrilli kotona. Äiti teki voileipiä iltaisin tai vaikka kun luin kokeisiin. Uunileipiä kahdessa karroksessa, siis sellainen paahtoleivän kokoinen, pikkuinen. Vihreää kapeaa paprikaa ja juustoa päällä.
Mutta meni ihan pelkälteenkin aina, poikienkin kanssa reissatessa. Meidän kämpälle oli 4 & 7 v:n jaloille aika pitkä matka junalta. Pojat jaksoi sen aina hienosti, mutta joskus pidettiin tauko puolimatkassa. Ihan vaan huviksi tai nautintojen maksimoimiseksi. Saatettiin syödä paahtoleipää/pullaleiväksi sitä kutsun; siivut mieheen suoraan pussista. Psyykeelle ainakin niin tervellistä että!!
Teille on oikeasti osunut joku ”kimonopäivä”, kansallinen juhlapäivä, varmaan.
Ei niitä aina ihan noin silmiinpistävän paljon ole liikenteessä, syksyllä ainakaan, edes Kyotossa.
Mahtavaa ja te jos ketkä osasitte taatusti ottaa ilon irti.
Ihania aarremuistoja.
Japanissa on vahvoja tuoksuja. Niidenkin myötä tulee vahvoja tunnemuistoja.
Onko kaikkialla?
Kiyomizudera on yksi isäni lempitemppeleistä ja siksi ehkä ensimmäisiä, jonka olen Japanissa nähnyt.
Kerran vietin päivän amerikkalaisen pojan kanssa Kyotossa, en muista kuinka törmättiin kadulla ja yhtäkkiä olin ”oppaana” . Minä sujuvasti tuolla temppelilläkin kierrättelin ja sitten sanoin että näytän yhden ihanan metsäreitn. Ja ihan ihana sekin oli, mutta joku ihan eri, kuin se, mitä olin tarkoittanut. Ja päädyttiin jollekin hautausmaille jne. Tuli auringonlaskut samaan hintaan sitten sille kierrokselle ja siitä sitten syömään ja olusille. Pojalle hommaoli varmaan tosi eksoottinen, minä olin lähinnä hämillisen onnellinen, kun pääsin kotiin. Eipähän koskaan tarvitse enää nähdä häntäkään ajattelin. Mutta toisin kävi! Törmäsin sattumalta uudemmasti ihan eri kaupungissa. Se oli käsittämätöntä. Niin kuin moni pieni ja isokin sattuma elämässä.
TykkääTykkää