Koko matkan kauneimmat karpit näimme Ryōan-jin alueella. Ryōan-ji, ”Rauhallisen lohikäärmeen temppeli” on se mitä matkaoppaissa kutsutaan ”kivipuutarhaksi”.
Alueella on paljon rakennuksia ja puutarhoja, mutta sitten on ne kivet. 15 kiveä, joista samanaikaisesti voi nähdä vain 14, riippumatta siitä mistä suunnasta katsoo – ellei katso yläpuolelta tai ole saavuttanut satoria, valaistumistilaa jota zenbuddhalaiset tavoittelevat.
Siinä muiden vierellä istuessa saattaa ajatella: nämähän ovat vain kiviä, onko tässä jotakin järkeä…miksi ajattelen että nämä olisivat vain kiviä, mikä sitten kelpaisi minulle, olisi minulle sitä jotakin, miksi olen pettynyt siitä että katselen kiviä?…tämähän on oikeasti aika jännää, mahtaako joku nähdä kaikki 15 kiveä vaikken itse näekään?…ehkä se järki onkin juuri siinä ettei sitä ole…miten hiljaista täällä on, kaikki hiippailevat ja istuvat hiljaa.
Ryōan-jin sivut englanniksi tässä.
Matka Japaniin 
Valtavan kaunista, ei voi muuta sanoa! Nuo värit kalakuvissa! Ja tuo lummemaisema. Tattameista en taida välittää, minusta näyttävät aaltopahvilta, joiden välissä on pakkausteippiä…
Minkähänlaisen halvauksen olisin saanut Japanista tultua, jos kuukausi Pariisissa vei minut jo sellaiseen paluushokkiin. En tiedä. Olinhan kuukauden, jopa ylikin, aikanaan Bangkokissa ja muutakin Thaimaata kiertelin, ja sieltä halusin vain kotiin. Ainoa matka, jolta halusin pois enkä välitä koskaan palata, vaikka hauska reissu sekin oli. Paluun jälkeen muistan vain hyrisseeni tyytyväisyyttä kun sain olla jälleen kotona.
Samaa en voi tosiaankaan sanoa Pariisin jälkeisestä olotilasta. Olisin vain halunnut jäädä sinne.
Mutta Japani on eri kuin Thaimaa, aivan varmasti. Sieltähän ei sivistystä puutu!
TykkääTykkää